Vantaan käräjäoikeuden tuomiossa WinCapitan asiassa 2.12.2011 tulee perusteluissa monella tavalla monessa kohdassa esille, kuinka käräjäoikeus on pitänyt Kailajärven ajattelua outona. Esille on tullut myös se, että kukaan ei ole mieltänyt toimintaa samalla tavalla kuin Kailajärvi. Sen loogisena jatkona Kailajärvi itse toistaa sekä julkisissa esiintymissään että yksityisemmissä yhteyksissä sanaa ”käsittämätöntä”.
Minun kantani on ollut se, että WinCapitan tapausta leimaa käsitysten vilpitön erilaisuus, aidot kommunikaatiokuilut, joita ei ole ymmärretty tai tosissaan yritettykään ymmärtää. Ei myöskään sen puolustuksen taholta, joka OTT Kari Uotin ja minun jälkeeni tuli puolustusta hoitamaan.
Kognitiotieteessä nähdään ihminen todellisuutensa rakentajana seuraavasti: “Ihminen ei vastaanota ympäristönsä vaikutteita annettuina. Sen sijaan se, millaisena todellisuus hänelle näyttäytyy, riippuu puhtaasti siitä, mitä hän on jo oppinut.” (Saariluoma 2001, Moderni kognitiotiede, s. 39.) Tämä tarkoittaa sitä, että selvästi erilaiset ihmiset tulkitsevat samat lauseet ja tapahtumat usein radikaalisti eri tavoilla.
Käräjäoikeus oli siis jossain määrin sen jäljillä, että Kailajärvi on omalaatuisesti ja siksi muiden kannalta myös omituisesti ajatteleva henkilö. Hän on poikkeusyksilö. Kuitenkaan ei ole oikeastaan ollenkaan pohdittu sitä, mitä tämä vaikuttaa tahallisen erehdyttämisen ja tahallisuuden asteen kysymystä arvioitaessa.
Kailajärven tapaa hahmottaa asioita ei ole edes yritetty aidosti tätä näkökulmaa hakemalla ymmärtää. Hermeneuttisen ja eläytyvän ymmärtämisen on syrjäyttänyt oudoksuminen ja paheksuminen. Se on ainakin läheistä sukua sille, mitä kutsutaan myös lynkkaushengeksi. Luonnollinen seuraus on juuri lopputulos: maksimirangaistus törkeästä petoksesta.
Kailajärven toiminnan näkeminen pitkälle vilpittömänä pyrkimyksenä tuoda varallisuutta muille ihmisille selittää sen, että hän ei ottanut missään vaiheessa WinCapitan kassaa omaan haltuunsa, ja paennut sen kanssa elämään leveää elämään niihin maapallon kolkkiin, joista häntä ei Suomeen olisi saatu. Sieltä voisi tulla sitten rauhassa Suomeen, kun syyteoikeudet ovat vanhentuneet. Omaiset ja ystävät voi lennättää sinne tapaamaan, ja tietyt todistajien koskemattomuutta koskevat säännöt olisivat voineet taata koskemattomuuden Suomen vierailuilla. Onhan tuollaistakin nähty.
Tuomitsemalla Kailajärven maksimaalisen törkeästä petoksesta on annettu samalla viesti siitä, että tahallisia petoksia suunnittelevien kannattaa kotiuttaa rahat piiloon, sillä mahdollisen kiinni jäämisen riskin varalta mitään lievennystä ei tuo se, että rahoja ei ole piilotettu ja niiden kanssa paettu.
Enimmillään Kailajärvellä olisi ollut mahdollisuus ottaa rahaa noin 30 miljoona euroa itselleen ja paeta, ja toiminnan loppuaikoinakin vielä noin 5 miljoonaa, jotka ovat pääosa Kailajärvelle tuomitusta rikoshyödystä. Talousrikosjutuissa on hyvin poikkeuksellista tai jopa ainoalaatuista, että miljoonien rikoshyödyksi katsottu raha on tallella. Kymmenet miljoonat jaettiin lähes kaikki kotimaisille jäsenille, jotka maksoivat voitoistaan verot, ja jotka muutoinkin on helppo jäljittää nyt meneillä oleviin konfiskaatiovaatimuksiin.
Puutteista tahallisuuskysymyksen arvioinnissa ei voi ainakaan yksin syyttää käräjäoikeutta. Itse korostin Kailajärven puolustajana ollessani, että kysymys aidoista väärinkäsityksistä ja erehdyksistä molemmin puolin on nostettava puolustuksen keskiöön. Minun jälkeeni tulleella puolustuksella ei ollut näkyvissä tahtoa tätä näkökulmaa käsitellä ja viedä eteenpäin. Toisaalta uuden puolustuksen tiimissä toimineen Ilkka Pitkäsen näkemykset edesauttoivat rahankeräysrikossyytteen kaatumista.
Itse olisin tarjoutunut todistajanakin valaisemaan tätä kuilua kommunikoimisessa Kailajärven ja muiden välillä. Sellainen antaisi pintaa syvempiä eväitä sen harkitsemiseen, missä määrin kyseessä todella on ollut tahallinen erehdyttäminen vai aidot väärinkäsitykset kommunikoinnissa. Vaikka Kailajärvi itse oli halukas, ainakin minulle päin asiaa ilmaistessaan, tuomaan tuota näkökulmaa esille, ei se muuta puolustuksen tiimiä näyttänyt kiinnostavan.
Onko tuollainen omalaatuinen ajattelu sitten jo sinänsä pahaa? Itse asiassa lähes kaikki edistys ja kehitys edellyttää sitä, että on asioita uudella tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka omalaatuisen ymmärryksen vuoksi oivaltavat sellaista, mitä muut eivät oivalla.
Omalaatuisesti ajatteleva ja toimiva Kailajärvi on sitä ihmistyyppiä, jollaiselta uusien innovaatioiden syntyminen on paljon todennäköisempää kuin lauman ja joukon mukana ajattelevien ja toimivien osalta. Hintana tällaisesta omalaatuisuudesta on, että omalaatuinen ihminen ymmärtää ja kokee lauseita, tekoja ja tapahtumia toisin kuin lauma ja joukko. Pahimmillaan käy niin, että omalaatuisen henkilön vilpitön kommunikaatiokuilu suhteessa muihin ihmisiin ymmärretään tahalliseksi erehdyttämiseksi.
Kailajärvi on kuitenkin voinut kehittää ohjelmistojaan siitä asti, kun hänet syyttäjän ja tutkinnanjohtajan kovasta vastustuksesta huolimatta saimme vapaaksi joulukuussa 2009. Eihän Kailajärveä kuitenkaan kuolemaan tai edes elinkautiseen tuomittu, ja tämäkin maksimituomio törkeästä petoksesta tarkoittaa käytännössä vain noin vuoden keskeytystä ohjelmistojen suunnittelussa.
Kailajärven omalaatuisen ajattelun myönteisiä seurauksia on monella syytä yhä odottaa. Niihinkin on ihan perusteltuja syitä varautua, kun kyseessä on omalaatuinen keksijä, joka ei paennut kassan kanssa tai edes ottanut toiminnasta suuria etuja itselleen. Toisin tekee monen suuryrityksen johto tavallisen työväen saadessa irtisanomisilmoituksia.
Toisaalta, mitään varmoja takeita rutkasti rahaa tuovista ohjelmistoista ei ole. Myös evoluutiossa vain harva mutaatio on erityisen elinkelpoinen ja hyödyllinen. Silti mikään ei kehity ilman näitä harvoja onnistuneita muutoksia aiempaan nähden.